alkavat tästä: kello on 21.41 (tietokoneen alapalkissa) ja tähän pöydälle paistaa vielä aurinko. Käsittämätöntä! Tai käsittämätön on se aika vuodesta, jolloin valoa ei ole edes klo 14.12...

Ja mitä muuta? Minulla on oikealla olkapäällä voimaeläin, raitakissa, keskiviikkona tatuoitu. Analyyttinen puoleni on kovasti yrittänyt tehdä teoriaa siitä, mikä yhdessä bussikortin kokoisessa kuvassa riemastuttaa minua niin kovasti. Kas näin se menee:

Olipa kerran aika, kun Luke suojautui ja pelkäsi enemmän kuin nyt. Suojaan kuuluivat vaatteet vuodenajasta riippumatta. Vaikka ulkona olisi ollut asteita 30 ja sisällä saman verran, niin kyynärpäihin asti ulottuva paita oli se lyhin mahdollinen Lukelle. Ilman kangasta näkyi liikaa, näkyi muille ja kenties itselleenkin.

Hame? No ei ikinä. Sortsit? Ehkä sellaiset, joiden lahkeet ulottuvat puoleen sääreen. Hellemekko? Älkää naurattako.

Vieläkin tunnistan jotakin etäisesti tuttua ihmisissä, jotka sinnikkäästi hikoilevat pitkähihaisissa ja -lahkeisissa, mielellään mustissa vaatteissa. Minun vaatteeni eivät olleet mustia, vaan tummanvihreitä tai ruskeita, mielellään puuvillaisia ja mahdollisimman väljiä.

Ensin oli lyhyt t-paita. Sitten oli hame. Sitten toppi.

Sen ensimmäisen taisin hankkia halvalla kirpputorilta, etten vain heittäisi rahojani hukkaan. Ja ensimmäisellä käyttökerralla taisin piipahtaa turvallisesti tien toiselle puolelle pikkuiseen ruokakauppaan, jonka myyjä ei helpotuksekseni kiinnittänyt asuvalintaan mitään huomiota.

Jos joku olisi tuossa vaiheessa raportoinut, että muutaman vuoden päästä otatan tatuoinnin olkapäähän, niin olisin pitänyt sitä raportoijaa kovinkin hulluna.