on Eeva-Liisan yritys parantaa tauti taudinaiheuttajalla. Hän lääkitsee yksinäisyyttä yksinäisyydellä.
Ponnistelin kukistaakseni kapinan,
koska kapinoimalla yksinäisyyttä vastaan taistelin vain itseäni vastaan
murskaten oman, siitä kumpuavan voimani. Ponnistelin tehdäkseni
yksinäisyydestä valinnan, ei alistumista. Halusin sanoa "kyllä",
juosta yksinäisyyttä vastaan niin kuin koira juoksee omistajaansa
vastaan iloisena hyppien ja häntäänsä heiluttaen. Halusin paradoksia,
sulautua paradoksiin, joka on kaikkien tärkeiden asioiden ytimessä.
Taannoin ystäväni ja minä istuimme kahvilla, minä mietin ääneen,
miten oma yleinen epäsosiaalisuus (taas) nostaa päätään ja olen (taas)
menossa omalle luke-planeetalle, jossa en oikein siedä kenenkään muun
läsnäoloa. No, silloin oli marraskuu ja nyt ei enää. Mutta se
kapinointi, itsensä kanssa riitely, haamuili koko syksyn mukana. Halu
olla yksin ja yhdessä, yhtä aikaa. Kun oli yksin tahtoi olla yhdessä ja
kun oli yhdessä tahtoi olla yksin. Paradoksi.
Yksin ja yhdessä olemisen tajuaminen. Ei yleisesti tai teoreettisesti
vaan omana kokemuksena. Sillä yksin voi olla yhdessä ja yhdessä
voi olla yksin, ulkoinen vaikutelma ei vastaa sisäistä.
sunnuntai, 29. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.