viime viikolla ja tulin siinä sivussa myöntäneeksi, että olen käsittämättömän taikauskoinen. Minä, fiksu ihminen, en ainakaan perjantaihin ja kolmanteentoista päivään usko, enkä horoskooppeihin enkä käsiala-analyyseihin, mutta harrastan tilaisuuden tullen melkoisen taikauskoista logikointia. Logiikan ytimessä uskon että hyvät asiat houkuttelisivat esiin pahoja asioita. Jos siis eteeni tipahtaa huippuhyvä loistava juttu, niin yritän mielessäni kääntää sen huippuhyvän ja loistavan vähemmän hyväksi, mielellään vaikeaksi, jotta se epämääräinen paha asia jäisi tapahtumatta.

Hih.Taikauskosta kuulin niin herkullisen pikku tarinan, että se on pakko kirjata tähän. Voi olla ettei tässä ole oikeaa totuuden häivääkään, mutta totuudesta viis, kuka sitä kaipaa. Suurin osa kaikesta on kumminkin ihan muuta kuin totuuksia, on tulkintoja ja päätelmiä ja kuvitelmia.
 
Eli siis, siinä pikku jutussa oli kansainvälinen psykiatrien kongressi, kymmeniä ihmisiä eri maista. Eräs luennoitsija oli esitelmässään pyytänyt arvovaltaista kuulijakuntaa ottamaan kynän ja paperia ja kirjoittamaan paperille itselleen läheisimmän ihmisen nimen. Sen jälkeen hän oli pyytänyt kirjoittamaan lauseen "Toivon että x (se läheisin ihminen) kuolee." Jutussa kongressiväki oli kieltäytynyt kirjoittamasta lausetta.

Kirjoittaminen on maagista, jollakin tasolla sitä uskoo kirjoitetun olevan totta joko tässä hetkessä tai tulevaisuudessa. Miten siis päästä eroon siitä, ettei tekstin mukana kulkeutuisi uskomuksia sallituista ja kielletyistä lauseista, lauseista jotka herättävät todellisessa elämässä pahaa verta. Pitäisikö sitä vaan kirjoittaa - vaan miten kirjoittaa, miten päästä irti siitä että olisi kiellettyjä ajatuksia?

[edit. hetkeä myöhemmin: Tekstin ensimmäinen versio putkahti maailmalle jostain syystä ilman kappalejakoja. Hm, merkki huonosta onnesta?]