tänään taas kerran Pahanilmanlinnulle. Luke on soittanut Pahanilmanlinnulle sunnuntaisin puolenpäivän jälkeen viimeiset 15 vuotta.

Ei Luke muuten olisi Pahanilmanlintuun yhteydessä, mutta se sattuu olemaan naimisissa Luken isän kanssa. Sitä paitsi Pahanilmanlintu ei kenties tarkoita pahaa.

Sen syvempää analyysiä Pahanilmanlinnusta ei tähän oikein sietäisi kirjoittaa.

Pahanilmanlinnun kanssa puhelimessa puhuminen on sitä, että Pahanilmanlintu haluaa saada Luken pelästymään tai huolestumaan. Pahanilmanlintu ei osaa olla iloinen, innostunut tai inspiroitunut. Jos jossakin häivähtää tyytyväisyyden lieve, niin Pahanilmanlintu alkaa murehtia, mitä pahaa hyvästä seuraa. Aivan varmasti joskus tulevaisuudessa asiat kumminkin ovat huonosti.

Pahanilmanlintu ei juuri ole tekemisissä muiden ihmisten kanssa (paitsi Luken ja Luken isän). Tällä kertaa Pahanilmanlintu kyllä kertoi puhuneensa Naapurin kanssa. Naapurin tytär oli kaatunut työmatkalla polkupyörällä, katkaissut kolme hammasta ja murtanut leukaluunsa.

Niin että älä ny vaan sää kaaru siällä.

En kaaru en. Mullon kypärä ja kaikki.

Jaa mitä?

Mullon kypärä.

Niin sillä Naapurin tyttärelläki oli ollu. Mut se oli lentäny sarvein yli.

Jaa.

Itsekseen Luke miettii, miten säälittävä, ennalta arvattava ja tympeä Pahanilmanlinnun kehä on. Miten se kerää itseensä kaiken sellaisen, joka vain vähänkin lisää huolta, murhetta, ahdistusta, levottomuutta. Miten se vaalii niitä sisällään. Miten Pahanilmanlinnun mielentila on ollut Lukelle koti, ja sinne kotiin Luke on puoliksi huomaamattaan palannut kerran toisensa jälkeen retkiltä Innostuksen, Toivon ja Huolettomuuden luo.