Blancesta ja Mariesta. Hyvä se kyllä oli, minä vain en pitänyt siitä. En pitänyt sen mutkikkaasta rakenteesta (useampia kertojanääniä ja eri aikatasoja) enkä melko ahdistavista tunnelmista.

Etenkään en pitänyt näistä: kaikki  elämä on luopumista (näin sen tulkitsen... yksi päähenkilöistä luopuu konkreettisesti raajoistaan, ensin jaloista, sitten käsistä, toinen rakastetusta, kunniasta ja maineesta). Rakkaus on sitä että jaetaan yhteinen pimeys.

Hirveän hyvää kieltä. Pakko sanoa.

Yks kaks yllätin itseni kuuntelemasta reggaeta. Jonakin tylsähkönä iltapäivän hetkenä huomasin, että Sinead O'Connorilta on ilmestynyt uusi levy. Sehän piti varata kirjastosta... loistava. hieno. Etenkin kun kuvittelin että tämä musiikinlaji jää aina koskettamatta minua.

Kohta varmaan kuuntelen silkkaa jaskaa. Tai räppiä - eieiEI, rajansa kaikella...