verran työläitä, että viikon Vieterikin päivittyi vasta äsken.

Se toinen kaksijalkainen totesi, että olen näemmä siirtynyt ultralähikuviin ja kysyi, mitä ihmettä Vieteri pureksii suussaan. No sehän on tietysti Trotskin korva. Molemmat olivat niin vikkeliä, etteivät mahtuneet kokonaisina samaan kuvaan.

Oliko se tänä aamuna vai jo edellisenä, noin viiden kieppeillä, kun äskeisen korvan omistaja herätti blogistin oksentamalla makuuhuoneen ovelle karvapallon. (Kissojen kuudeskymmenes sääntö: oksentaa sopii kaksijalkaisten lepoaikoina ja mielellään matolle tähdäten.)

Vieteri ei ole ikänään oksentanut ensimmäistäkään karvapalleroa, vielä. Odotan mielenkiinnolla, mimmoinen möykky sieltä tulee - neitillä on nimittäin karvanlähtökausi ja pysyvä turkinhuoltokampanja. Raidat kuurataan vähintään viisitoista kertaa päivässä ja ihmisiltä tilataan mieluummin silityksiä kuin tapsutuksia, jälkimmäiset kun pöyhivät karvat epäjärjestykseen.

Vieteristä tulee vielä prinsessa. Ei, ei tule: se on jo.