heräsi, kun muovitin hetki sitten Antti Lappalaisen kirjaa Suden jäljet (Metsäkustannus 2005). Kirjassa on peräti tilastoja ja taulukkoja, ja moisille epeleille on pitänyt keksiä nimet. Ja mikä onkaan sen tilaston nimi, joka havainnollistaa susisurmissa kuolleiden lasten ikäjakaumaa? (Tuokaan ei ole kovin hyvä: susisurmissa kuolleet lapset... eh. On siis metsästetty susia ja siinä sivussa on ammuttu muutama lapsikin?)

Susisurmissa kuolleista lapsista kertova tilasto on tietysti LASTEN SUSISURMAT.

Ihan pikku kätösillään lapsoset ovat tappaneet susia, niinhän tuossa sanoo...

Mitä ne siellä kustantamoissa tekevät, kun kenellekään ei ole tullut mieleen muuttaa otsikoksi susien surmaamat lapset?

Miksiköhän nämä tämmöiset pilkunviilaukset saavat aika pahasti ylimielisen olon aikaan? Ja sen kintereillä laukkoo pikkupiru, joka jupisee, ettei tuo kirjoittaja asiastakaan mitään tiedä, kun kerta omaa noin onnettoman kielentajun. Niin että jos joku tulee minulta kysymään, onko sillä nyt väliä miten asian sanoo, niin KYLLÄ ON, ainakin minun korvieni välissä. Jokainen sanavalinta tarkistetaan, kaulitaan ja käännetään, jos sille päälle satun. Ja jälkikäteen selittely tyyliin 'enhän mää sitä tarkottanu, mulle tuo tarkoitti ihan muuta' johtaa siihen, että kielipoliisi kaivaa pyhät Itkos-raamattunsa esiin tai tavaa korvat sauhuten nykysuomen sanakirjaa.