siis Kiba Lundbergin Musta perhonen. Hyvällä tavalla yksinkertainen.
Hiukan kömpelö mutta kömpelyydessään symppis. Paljon henkilönimiä,
teonsanoja, tekoja ja tunteita. Vähän jahkailua tai selittelyä. Hieno
lopetus, hieno viimeinen kappale. (Sivukommentti: tästä muistuu mieleen
ystäväni, joka valikoi kirjastolukemisensa lukemalla houkuttelevien
kirjojen viimeiset kappaleet... hän sanoo, että sillä tavoin pääsee
asioiden ytimeen.)
Musta perhonen yhdistyy mielessäni Nawal El Saadawin Naiseen
nollapisteessä. Suomesta arabimaihin ja takaisin, yhtä järjettömiä ja
järkkymättömiä käsityksiä naisen saastaisuudesta ja tyttölasten
alemmasta asemasta. Ja jollakin kumman konstilla Musta perhonen
onnistuu olemaan julistamatta. Ehkä lapsen näkökulma estää
saarnaamisen. Henkilöt muuttuvat kun lapsikertoja kasvaa ja näkee
heistä eri puolia. Ei tarvitse saarnata, tarvitsee vain näyttää se,
mitä on.
tiistai, 24. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.