Hammashoitajan tuolissa sisäinen hulttio paljastuu: hammaskiveä niin, että sitä pitää kairata koneella ja repiä piikillä. Poistun paikalta ikenet verta tirsuten. Parin vuoden päästä taas sama uudestaan - en pysty, kykene hammaslankaan. Saan vaan suun täyteen sormia, kun yritän - ja taas saarnaa hammashoitaja, miten nyt kannattaisi käyttää lankaa. Niin kannattaisi. Mutta kun ei.

Työmaalla kirjoituspöydän ylimmässä laatikossa, kassakoneen alla, on se muovinen härveli, jolla häly poistetaan. Pusutin. Hassu. Kuka sen nimen antoi?

Loputon määrä vieraita sanoja, suomen kielessä. Skalmeija. Soitin siis. Ahaa.

Oppisinpa olemaan hätääntymättä, jos en ihan heti löydä vastausta! Hätäännyttää tämä hätäily.

Kello 16.45 päälläni oli kallein koskaan omistamani asu ja edessä kokovartalopeili. Ääk. Ja tämä asu päällä aion lähinnä syödä päivällistä - taas yksi osoitus epärationaalisesta mielestä.

Puoli tuntia myöhemmin kannan sen kalliin puvun bussiin ja istun se sylissä matkan kotiin. Se on melkein kuin eläin, sitä pitää vaalia.

Huomenna on aamuvuoro. Täällä on liian kuuma. Äidin pikku pyöveli on hirvittävän hyvä novellikokoelma.