Inhoan esittelyjä ja prologeja ja määrittelyjä. Niiden mukana livahtaa jotakin kaavamaista, pakotettua. Tämä on nyt TÄTÄ TEEMAA eikä mitään muuta, tai jos on muuta, niin se muu on suhteessa TEEMAAN. Ja vähintäänkin määrittelijä itse toimii poliisina, pitää huolen siitä, ettei nyt ihan täysin TEEMASTA livetä. Punakynää sanojen alle ja ruksataan turhat kappaleet, nih!

Kunnes toisin todistetaan, tämä on lukupäiväkirja. (Se tarkoittaa: siis kunnes olen keksinyt uuden, tärkeämmän teeman.)

Tämän päivän kirja (C) on kesken, se on ollut kesken Tapaninpäivästä lähtien. Kirjassa on vihaisia suomalaisia sukulaisia, jotka yrittävät leikkiä eurooppalaista vaikka lähimenneisyyden suurin kulttuuriperintö on umpihangessahiihto. Tai jotakin. Ehkä luovutan ja armahdan itseni siitä, että tässä LukuPäiväKirjassa tarvitsisi olla näppärä ja fiksu ja sivistynyt, vähintäänkin näppärämpi, fiksumpi ja sivistyneempi kuin oikeastaan olen.