ei tänään osannut luottaa postin kulkuun. Eipä silti, olen saanut todisteita siitä, että ainakin pankkiryhmien välillä posti voi viipyä kuukausikaupalla. Taannoin elokuulla avasin tilin Osuuspankissa ja allekirjoitin valtakirjan, jossa pankki lupasi puolestani lakkauttaa vanhan tilin Nordeassa. Eipä tässä muuta vikaa kuin se, että tänäkin päivänä Nordean tili on olemassa ja ne lakkautuspaperit taas ovat hautautuneet jonnekin. Ehkä niitä viedään paraikaa oikealla etanapostilla vanhan kotikuntani Nordean konttoriin.

Niin, neurootikkona menin kyselemään sähköpostilla todistuspaperieni perään. Valintapapereissa sanottiin selvällä suomella, että jäljennökset töistä ja opinnoista pitää toimittaa 5.12. mennessä kaupungin rekrytointiin. Viime viikolla laitoin ne matkaan sisäisessä postissa - enkä sitten tänään enää uskonut, että ne olisivat löytäneet perille ajoissa. Mielessäni jo suunnittelin, että voisin huomenna viedä kopiot henk. koht. pääkallopaikalle, ehtisin silti iltavuoroon töihin.

Sähköposti on kiva keksintö, etenkin kun vastaanottaja sitä lukee ja siihen reagoi. Sain vastauksen kyselyyni alle vartissa: kyllä, paperit ovat perillä ja 'valmistelevat toimenpiteet on jo aloitettu'. Loppulause kuulosti liki pelottavalta. Olenko sittenkin päätymässä leikkaukseen?