on edennyt jo yli puolen välin, enkä edelleenkään tiedä, mitä mieltä olisin siitä. Se... hämmentää. Tai minua hämmentää, kun kirjailija on kirjoittanut romaanin, jossa hän siteeraa aika paljon omaa aikaisempaa romaaniaan (Suistunut enkeli) ja kirjan päähenkilöt ovat historiallisia henkilöitä, Marie Curie etunenässä.

Suistuneen enkelin olen jopa hankkinut omaksi. Se on aivan käsittämättömän hienoa kieltä, voisin lukea sen vuoden välein uudelleen.

Blance ja Maria taas... Huvikseni googletin Enquistin ja löysin yhden mielenkiintoisen tekstin. Taidan lukea sen joskus paremmalla (?) ajalla.

Oikeastaan piti kirjoittaa pari katkelmaa.

Aluksi Marie pelkäsi että Paul pitäisi häntä kokeneena. Sitten hän lakkasi pelkäämästä. Et saa olla huolissasi, Marie sanoi. Voimme ihan hyvin kuvitella, että kohtaamme sattumalta ja että sinä olet matkalla johonkin Alaskan kaupunkiin etkä palaa sieltä koskaan. Mitä kaupunkeja Alaskassa on? Paul kysyi. Nome ainakin, luulisin, Mare sanoi. Ei se ainakaan Grönlannissa ole, Paul vastasi. Sen parempi, Marie sanoi. Olet menossa Nomeen, viivyt Pariisissa vain yhden yön ja matkallasi Nomeen sinä kuolet. Kukaan ei halua käydäsinun kimppuusi ja meillä on ollut oikein hienoa.

Miksi minun pitää kuolla? Jotta kumpikaan meistä ei pelkäisi tänä yönä Pariisissa.
Ja sitten me ajattelemme tällä samalla tavalla, yö yön perään, iäisyydestä iäisyyteen. Sinä ylität loputonta jäälakeutta ja kuolet ennen kuin pääset Nomeen. Miksi minun pitää kuolla? Koska muuten pelkäät sitä mitä me teemme Pariisissa. Kukaan ei tiedä mitään, kukaan ei saa tietää. Mekin olemme unohtaneet. Se on pyyhitty pois.

Ajattele niin. Se on pyyhitty pois, kaikki ennen tätä yötä ja sen jälkeen, ja sitten iäisyydestä iäisyyteen, sinä uskallat thedä kaiken ja minäkin uskallan tehdä kaiken. Ajattele matkustavasi Nomeen. Ajattele ettet näe minua enää ikinä, et ikinä, eikä minun tarvitse koskaan hävetä kenenkään edessä, koska sinä kuolet matkalla Nomeen.
--
Kun kaikki on niin kuin pitää, ei tarvitse puhua, Marie ajatteli silloin kun kaikki oli parhaimmillaan.