kun näitä on jo tänne muutama kirjattu, niin tulkoon taas lisää:
lukihäriö tai sanasokeus tai JOKIN. Millä nimellä häntä nyt tahtookin
kutsua. Minulla on vakaa kuvitelma siitä, miten henkilönimet
kirjoitetaan. Vakaa kuvitelma toimii niin, että kirjoitan nimen
näkyviin, ja sen jälkeen alan miettiä hmm, ahaa. Tämä näyttää väärältä...
Viimeksi väärältä näytti Konekansan satujen ja tarinoiden Lem. Piti
tuijottaa vuorotellen blogisivua ja kirjan kantta, ennen kuin oivalsin:
perskutarallaa, etunimihän on tuplawee:llä.
Säännöllisen epäsäännöllisesti luen täysin väärin enkä tajua lukevani
täysin väärin. Ursula LeGuinin Maameren tarinoiden ensimmäisten
jaksojen päähenkilö on siitä paras esimerkki. Olin ehkä kymmenen, kun
luin Maameren velhon ensimmäistä kertaa. Se oli silloisessa mielessäni
Maailman Paras Kirja. Viimeisillä sivuilla tajusin, että olin koko ajan
lukenut Varpushaukan tosinimeksi Gerd. Ged se on, painettuna. Mutta
minulle Gerd edelleen...
Samoihin aikoihin laahasin kirjastosta pinoittain Jack Londonin
kirjoja. Yhden niistä lainasin nimellä Koiranpennun kutsu. Kotona se
kirjan nimi muuttui toiseksi, olikin Korpien kutsu.
sunnuntai, 22. tammikuu 2006
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.