Urho Puhina muutti eilen meille ja järkytti etenkin Vieterin maailmankuvaa pahasti. Urho tuotiin kuljetuskopassa suoraan olohuoneeseen - sillä seurauksella, ettei Vieteri ole illan jälkeen uskaltanut tassullaan olohuoneen ovea pitemmälle.



Puolen päivän jälkeen kannoin Vieterin sohvalle. Sylistä käsin se sitten sähisi hirmuiselle Urholle, joka puolestaan sähisi ja urisi takaisin. Vieteri peljästyi niin, että loikkasi alas ja kiireen vilkkaa eteiseen. Sen tämänhetkinen olinpaikka on tuntematon. Luultavasti se on jomman kumman sängyn alla.

Se toinen kaksijalkainen soitti tunti sitten kyselläkseen kissojen vointia. Väitti että minä lässytän puhelimessa. Puolustauduin, olinhan sentään alle puolen metrin päässä nippa nappa kolme kuukautta vanhasta pennusta. Ei sillä etäisyydellä voi raavaampikaan nainen olla lässyttämättä.

Toisen kaksijalkaisen teorian mukaan kaksi vanhempaa kissaa tulisi vallan hyvin juttuun Urhon kanssa, ne kun tykkäsivät Vieteristäkin ensi silmäyksellä. Kesken näitten kuvien käsittelyn kuului takaa kovan luokan moukunaa: Pipsu se siellä tarpoi tassuillaan ja kusi kaaressa päin Urhon kuljetuskoppaa. Ilmapiiri on siis hieman jännittynyt muidenkin kuin Vieterin ja tulokkaan välillä.

Vaan on se sievä! Savunharmaa! Vienon vaaleanpunaiset polkuanturat ja kirsukin ihan pinkki.