tänään, aamulla, ihan turhaan. Sattuneista syistä matkustan maanantaisin sekalaisen romumäärän kanssa kotoa toisaalle, ja se sekalaisen romun edestakaisin kuljettelu tuppaa käymään hermoille. Romu kuuluu kolmeen ryhmään: pakolliset, erittäin tarpeelliset ja "ihan kivat". Pakollisiin kuuluu lompakko (lompakossa erittäin pakollisesti kaksi bussikorttia - niiden puuttumisen voi kyllä korvata rahalla) ja avaimet (kotiavaimet, työpaikan avaimet, kakkoskämpän avaimet). Erittäin tarpeellisiin kuuluu kännykkä ja kännykän laturi, muistitikku, kamera ja kameran piuha, vaihtoalusvaatteet, sateenvarjo, hanskat. Ihan kivoihin kuuluu huulirasvaa, jotakin evästä, työpaikkakunnalta lainattuja kirjoja (jotka matkailevat eessuntaas kassissa), lisää vaatteita, kalenteri, milloin mitäkin juttuja joita mukamas "tarvitsen" täällä toisaalla. (Viimeksi "tarvitsin" pienen viime jouluna ostetun sisävalosarjan, joka silloin oston jälkeen alkoi ällöttää sen verran paljon, etten kehdannut ripustaa sitä mihinkään..)

Joko tavaraa on liikaa tai minä olen liian hajamielinen tai lähden liian kiireessä. Kenties noita kaikkia.

Tänä aamuna kuvittelin kaapanneeni mukaan nipun avaimia, ne kaikki tarpeelliset kolme. Jo bussipysäkillä kopeloin taskuista avaimia vain kahden verran. Ne puuttuvat olivat työpaikan avaimet, jotka omasta mielestäni olin kouraissut taskuun.

Seurasi lievää panikointia, ärsyyntymistä ja taas lisää panikointia (ammoin joskus viime vuosituhannella hukkasin kahden työpaikan avaimet liki kahdeksi viikoksi, ja silloin oli jo kööri vahtimestareita ja vartiointiliikkeitä varpaillaan). Oikeastaan pahin paniikki tuli siitä, että omasta mielestäni aivan varmasti olin noita avaimia hipelöinyt ja ne taskuuni laittanut.

Soittelin sille toiselle kaksijalkaiselle, joka oli jäänyt nukkumaan kun lähdin. Ei kuulemma näkynyt kadonnutta, ei eteisen lattialla eikä milllään muullakaan lattialla (kaikkia muita avaimia kyllä: polkupyörä, ulkovarasto). Kännykkäkin keksi sensuroida puhelua ja heitti kahdesti puhelun poikki.

Lopuksi todettiin yhteen ääneen "no se on vaan tavallinen abloy, jos se johonkin kodin ulkopuolelle on pudonnut, niin ei löytäjä tajua, mihin lukkoon se sopii ja mihin sillä pääsisi käsiksi".

Helpotti hiukan. Mutta kaikkein eniten helpotti, kun vedin bussissa hetkeä ennen lähtöä takin vetoketjua kiinni, ja tajusin että taskussa heläjää. Kopelointi ja kouriminen paljasti: reikä. Ja reiästä pääsy takin helmoihin, ja helmoissa se kadonnut avain.

Heh. En siis ollutkaan ihan täysin  unessa ja kuvitelmissa  aamulla lähtiessäni.