Harmi ettei valokuviin pysty liittämään tuntoaistia. Turkin lämpötila aamuauringossa makoilun jälkeen oli jotakuinkin +55 astetta. Auvoisuutta taisi lisätä se, että ruokinta-automaatti heräsi aikaisin hoitamaan velvollisuuttaan (siis ruokintaa), eikä poistunut pää kolmantena jalkana työmaalle.

Niin. Ruokinta-automaatti menee iltavuoroon, mutta jostakin unilogiikan kuhmusta johtuu se, että automaatti heräsi kuuden maissa virkeänä ja liki kaikkeen valmiina. Ensimmäisen valveillaolotunnin se kulutti sängyssä kylkeä kääntäen ja miettien "ei, nyt kyllä pitäisi nukkua" ja "kyllä tässä kohta nukahdan" ja "mihin se uni katosi". Automaatin jalkopäässä oikean säären puolella makoili Vieteri umpi unessa.

Vaan tiedetäänhän ne kissat. Yhtenä hetkenä täydessä unessa, toisena täysin hereillä, kolmantena taas... no joo. Kun ruokinta-automaatti nousi, oli Vieterillä jo tietysti hirmu nälkä. Samoin kaikilla muilla nelijalkaisilla. Keskimmäinen istui tyyriisti keittiön pöydällä (sillä uudella, viikonloppuna ostetulla, joka on tarpeeksi iso kaikille nelijalkaisille yhdessä tai kahden kaksijalkaisen kipoille ja kupeille) ja vanhin mourusi jaloissa.

Mutta miksi ihmeessä silakanpäät pitää  nostella lautaselta matolle ja sitten vasta syödä niin että veri roiskuu? Kysyn vaan... Vieteri ei kyllä niin alkukantaiseen menoon osallistunut, nämä kaksi vanhusta taas rouskivat ilmeisen tyytyväisinä.

Myöhemmin sitä sopi makoilla auringossa turkkia grillaamassa.