johonkin luettavaankin, siis Manner-järkäleeseen (proosateokset), jota en ole edes ajatellut hotaista sanasta sanaan. Ei ennätä! Kiire! Eli en lue uudelleen osia jotka olen jo joskus lukenut (Kävelymusiikkia pienille virtahevoille ja Varokaa, voittajat), enkä salapoliisiromaaniparodiaa.

Tyttö taivaan laiturilla vaatii tulla lainatuksi tässä ja nyt.

Jos opettaja oli vihainen, niin se kai kuului sääntöihin, ajatteli Leena jalomielisesti. Piti olla vihainen, jos siitä maksettiin palkkaa. Ja tiettävästi opettajalle maksettiin palkkaa. Leena ei huolinut miettiä asiaa enempää, hänellä oli muuta tekemistä: odottaa sateenvarjoaan.Hänen unelmansa sateenvarjosta oli niin täydellinen, että hän oli melkein yhtä onnellinenen kuin jos olisi sen jo omistanut. Ja koska hän oli onnellinen, oli hänellä varaa olla suvaitsevainen ja ylevä kouluakin kohtaan.

--

Lisäksi kuului ukon kuvaan välttämättömästi koiraa muistuttava olento, joka oli villavan porsaan tai jauhopussin näköinen: kun se mennä lyllersi isäntänsä perässä näytti siltä kuin se olisi kieritellyt itseään eteenpäin, sillä jalkoja sen alta näkyi tuskin lainkaan. Luultavasti se oli koira joka oli syönyt liikaa ja muistutti elävää jauhopussia. Leena puolestaan ajatteli, että luultavasti se oli jauhopussi, joka kuvitteli liikaa ja luuli olevansa koira.

--

Täällä on hiljaisuus, jossa väsynyt tuuli nukkuu, ja outoja puita jotka huojuvat itsestään. Kaikki linnut ovat muuttuneet kaloiksi ja vaienneet, mutta niiden laulut ovat tallella, kaikki maan ja veden ja ilman laulut ovat tallella, suljettuina simpukkalippaisiin meren pohjaan. Siellä on soitto ja salaisuus ja kaikki Jumalan kirjoitukset.