voikin myrskytä vesilasissa, ja minä siellä kaukana (maalla, töissä) olen ollut myrskyistä autuaan tietämätön. Olen vain lukaissut omaa s-postia ja moderoinut runotorstain ja valokuvatorstain osallistujalistoja - lukematta sen kummemmin, mitä itse kukin blogillaan kirjoittaa.

Tänään sitten luin, miten loukkaantunut eräs osallistuja oli ollut valokuvatorstain 16. haasteesta ja runotorstain 17. haasteen Mamba-siteeraus oli sekin ärsyttänyt ihmisiä.

Minulla on ongelma. Ongelma on se, että yritän olla ärsyttämättä yhtään ketään ja kun yritän olla ärsyttämättä, niin ärsyynnyn itse. Ärsyynnyn, kun tiedän miten turha ja rajoittava moinen neutraaliusyritys on. Kun yhdelle kumarrat, niin toiselle pyllistät. Vähintäänkin pyllistän itselleni ja pienennän itse itseäni, jos olen ulkoisesti ah niin neutraali.

Eräs viisaana pitämäni ihminen taannoin totesi, että on mahdotonta elää elämää niin, ettei joskus pahoittaisi jonkun mieltä. Tietysti voi olla tutkalla ja vältellä aiheita, jotka saattavat pahoittaa jonkun mieltä - inspisblogien tapauksessa se tarkoittaa kai uskontoa ja politiikkaa. Näennäisesti vältteleminen on helppoa, mutta käytännössä politiikka ja uskonto ovat niin laajoja käsitteitä, että melkeinpä minkä tahansa aiheen voi johtaa politiikkaan tai uskontoon, materiaan tai henkeen. Miten niistä yleensä voisi olla hiljaa, samallahan pitäisi olla hiljaa isosta osasta maailmaa?

Yksi virtuaalimaailman eduista on siinä, että täällä on mahdollisuus kohdata erilaisia ihmisiä kuin arkielämässä. Tavallisessa arjessa ainakin minun tuttavapiirini on aika homogeeninen - ollaan kohtuullisen samanikäisiä, samalla koulutustasolla, samassa sosio-ekonomisessa asemassa, omataan noin suurin piirtein samankaltaiset arvot ja asenteet suhteessa elämään. Netin kautta olisi periaatteessa mahdollista solmia kontakteja näennäisesti eri leireissä oleviin - tai sitten ei. Voihan sitä täälläkin jatkaa samaa leirielämää ja jaotella täällä kohtaamansa ilmiöit joko meihin (eli hyviin) tai heihin (eli pahoihin). Ihmisestä ja tilanteesta riippuen 'meitä' voivat olla vaikkapa vakaumukselliset kristityt ja 'heitä' taas uskonnottomat. Kohtaamista ei synny, ennakkoluulot estävät vuorovaikutuksen kun siitä tulee lähinnä todisteiden hakemista omille uskomuksille.

Inspisblogien aiheista olen ajatellut helpoimmiksi ne, jotka herättävät unteita - olivat ne tunteet sitten ihastusta tai vihastusta. Pahimpia 'aiheita' ovat ne neutraalit, joissa ei ole erityistä tartuntapintaa. Inhoan vallan sydämestäni Mambaa, mutta sen musiikin täytyy olla monelle ihmiselle tärkeää ja merkityksellistä. Noille muille ihmisille Mamba välittää jotakin aivan muuta kuin minulle. Jos kirjoittaisin runoja, kirjoittaisin runotorstaihin anti-Mambarunon, jotakin jossa lässyttävä parisuhdesiirappi turskahtelisi korvista ja silmistä ulos.

Kieltäydyn ottamasta vastuuta jonkun toisen pahastumisista tai ärsyyntymisistä, kun pahastus tai ärsyyntyminen johtuu kirjallisen viestin tulkinnasta, jostain mitä itse teksissä ei ole. Ei ole minun asiani miettiä jokaisen tekstipätkän mahdollisia nyansseja, tekstipätkän kirjoittaneen persoonan muissa yhteyksissä esittämiä lausuntoja, sitä millaisia näkymättömiä kipukohtia jotkut sanat jossakin persoonassa ehkä kenties mahdollisesti tökkivät.  Teksti on teksti, sen herättämät tuntemukset ovat jotakin muuta. Teksti ei ole yhtä kuin loukkaus - loukkaus syntyy lukijan pääkopan sisässä.