tämä osa on kirjoittaminen.

Luke sai ensimmäisen päiväkirjansa kai 10-vuotislahjaksi. Sitä hän kirjoitti, kirjassa oli lukko ja kirjan sai oikeasti lukittua pienellä avaimella. Tämä oli tärkeää: oli tärkeää ettei kuka tahansa voinut lukea päiväkirjaa noin vain.

Luke oli kai 13 lukiessaan S.E. Hintonin kirjan Me kolme ja jengi. Seuraavana vuonna Luke alkoi kirjoittaa omaa romaania, joka oli mukaelma Hintonista, samat henkilöt seikkailivat Luken keksimissä jutuissa. Lukella oli kirjoituskone ja tuntui tärkeältä kirjoittaa oikeasti, koneella. Käsin kirjoittaminen oli päiväkirjakirjoittamista, tarinat piti kirjoittaa koneella.

Luke ei saanut tarinoita loppuun. Hän osasi aloittaa, mutta tarinat jäivät ensimmäisten sivujen jälkeen, usko niihin haihtui.

Vielä opiskelemaan lähdön jälkeen Luke kirjoitti satunnaisesti päiväkirjaa ja pateettisia runoja. Sitten tuli jumi: liikaa tietoa kielestä, kielenhuollosta, kirjallisuudesta, kertomusten rakenteesta, siitä miten  pitäisi kirjoittaa. Hassua. Luke oli lähtenyt opiskelemaan oppiakseen kirjoittamaan fiktiota, mutta opiskelu saikin aikaan sen, että kaikki kirjoittaminen loppui.

Luke aloitti päiväkirjan uudelleen ensimmäisenä vuotenaan opettajana. Sitä päiväkirjaa Luke ei oikein ole  sietänyt jälkikäteen lukea, eikä kahta seuraavaa päiväkirjaa. Opettamisen kolmantena vuotena (kun Luke jo tiesi lähtevänsä koulusta) Luke alkoi kirjoittaa lyhyitä tarinoita. Ensimmäistä kertaa niistä tuli liki kokonaisia: niissä oli alun jälkeen keskikohta ja loppukin.

Luke lähti vuodeksi Oriveden opiston kirjoittajalinjalle. Luke uskalsikin kirjoittaa ja luettaa kirjoituksiaan muilla. Luke ajatteli, että hänestä tulee vielä kirjailija, hän mietti ettei työttömyyskään haittaisi, sillä se tarkoittaisi vain lisää aikaa kirjoittamiseen.

Myöhemmin Luke huomasi, ettei kirjoittamattomuus ole ajan puutteesta riippuvaista. Luke ei kirjoita, sillä hän ei tarpeeksi vahvasti usko kirjoittamisen tarpeellisuuteen, oikeuteensa kirjoittaa, kykyynsä sanoa asioita. Sama luottamuksen puute ja kohtuuton epävarmuus rajoittaa Luken tekemistä muuallakin.

On Luke Oriveden jälkeenkin kirjoittanut. Luke on ollut yhdessä kirjoittajaryhmässä, Luke on jopa saanut hatarasti kursitun kertomuskokoelman paperille ja postissa kustantajalle. Mutta viimeisimmän puolentoista vuoden aikana Luke on kirjoittanut hyvin niukasti. Hän on parempi arvostelemaan omia tekstejään kuin tekemään niitä - ja senpä takia tekeminen lukkiutuu alkuunsa. Toisaalla Luke on suoltanut tolkuttoman määrän päiväkirjanomaista proosaa elämästään yhteen verkkopäiväkirjaan ja paperipäiväkirjaan Luke on kirjoittanut aamusivuja. Luke kuvittelee, että kirjoittaminen auttaa. Hän ei vain tiedä, miten suhteuttaisi oman terapiakirjoittamisen ja fiktion kirjoittamisen toisiinsa.