noiden Pimenoffin ihmisten vihaisuus. Koko kööri on sodassa maailman kanssa. Yksi peittää sen piikittelyyn (nähtävästi kaikissa merkityksissään) ja komiikkaan, toinen luonnontieteelliseen saivarteluun ja kolmas väsyneeseen kaikenvälttelyyn. Se kolmas on päähenkilö ja tyyppinä mielenkiintoinen, kiertelee hienosta hotellista toiseen rahattomana ja häipyy aina ennen huonelaskua jättämättä oikeita tietoja itsestään. Sen kolmannen sota kohdistuu eniten omaan sukuun, jonka odotukset eivät täyty moisella lusmuilulla: ei ole valmistunut, ei ole päässyt virkaan, ei ole mennyt naimisiin eikä ole ostanut asuntoa.

Kaikessa toistuu ajatus, että eläminen olisi yhtä kuin sotaa, jatkuvaa hyökkäys- ja puolustustaistelua. Joko ollaan muiden ehdoilla tai sitten sanellaan muille omia ehtoja, sovut ovat vain näennäisiä poikkeuksia säännöstä, sodasta jota valmistellaan taas jossain muodssa. Piikitelevä koomikko sanoo sovituslauseita ja auttelee välttelijää, koska kuvittelee, että välttelijällä olisi jonkinmoinen päämäärä. Mutta sehän olisi mahdotonta: päämäärät eivät sovi yhteen välttelemisen kanssa. Heti jos välttelijällä on jotakin, jota kohti pyrkiä, hän joutuisi menemään kohti välttelemisen sijaan. Ja kohti menemisessä taas on hyökkäyksen makua, tässä maailmassa.