tämän päivän lukemukset ovat toistaiseksi noin kymmenessä sivussa. Tosin tässä olisi vielä ilta aikaa tsempata ja ottaa kirja kauniiseen käteen.

En silti haluaisi pakkolukua. Aikaisemmin sitäkin on tullut tehtyä, muistaakseni vastenmielisin pakkobulla oli Nuoren Wertherin kärsimykset joskus vuonna 1990. En niin tippaakaan kyennyt eläytymään riutuvan päähenkilön sieluntuskaan kauniin Lotte-rouvan edessä. Minusta Werther oli säälittävä nyhverö ja Lotte taas kiiltokuva - vaikkei kiiltäväpintaista paperia taidettu 1700-luvulla tuntea.

Jos haluaisin päivittää mielipiteeni, ei mikään estä tarttumasta siihen kirjaan uudestaan. Silti epäilen, että maailmassa on lukemattomia minulle hyviä kirjoja, joita en ole vielä löytänyt. C:kin peittoaa kirkkaasti Wertherin, vaikkei se järisyttävältä lukukokemukselta tunnu.

Asiantuntevamman Werther-arvostelun voi lukea täältä