Olen muuttanut toisaanne, siis tänne. Ja myöhemmin myös tänne.

Muutto oli tarkoitus tehdä hiukan iloisemmissa merkeissä, lähinnä vaan jupisten siitä, miten en tykkää Alma Median lehtiin pullahtaneista lausunnoista, mutta juuri nyt en tee muuta kuin hiukan pyyhin pölyjä virtuaalista paperipinosta ja suren kissaa.

(Tulipa tuosta äskeisestä virkkeestä älytön ja mutkikkaasti muotoiltu - olkoon silti.)

Eilen palattiin maalta. Väsyttävä reissu (tai sitten poden töitten aiheuttaman jännityksen laukeamista), päätä särkee ja nenä vuotaa. Eikä minulla mitään, miehellä on oikea käsi turvoksissa ja purtuna, päässä ampiaispistoja. Autosta taas on tuulilasi säröillä.

Pieniä suvantokohtia lukuun ottamatta oli jatkuva kissastressi. Nuo meidän katit eivät suostuneet käyttäytymään ihmisten mielen mukaan. Toiseksi nuorimmalle iski jokin psykoottinen kohtaus (? voiko eläimellä olla psykoosi, riittääkö sen mielessä tilaa?). Ensin se kyhjötti liki vuorokauden sisällä sängyn alla, eikä näyttäytynyt meille tai käynyt syömässä. Yöllä heräsin huussiin ja Urho (se kissa) oli hereillä myös: halusi kovin hanakasti pihamaalle. Päästin sen ulos (ei minunkaan pääni paljon pelannut).

Kissaa ei sitten näkynyt puoleentoista vuorokauteen. Vilahdukselta se näyttäytyi tähystämässä kiviaidan päällä, mutta painui piiloon aina kun ihminen yritti tulla lähelle. Se suhtautui meihin kuin vihollisiin.

Maanantaina olimme sen verran hepulissa miehen kanssa, että päätimme jahdata Urhon esiin. ("Eihän se ole syönytkään mitään! Mitä jos se kököttää piilossa lähtöpäivään asti ja vielä kauemminkin?") Jäljet johtivat samaiseen kiviaitaan. Kiviaidassa oli kissanmentävä onkalo, sisuksista ei erottanut kuin pelkkää mustaa. Mies ruuvasi auton sisäpeilin irti ja varmisti peili-lamppu -yhdistelmällä: Urho kökki luolassa.

Seuraavaksi tuli houkuttelun vuoro. Munakuppiin kissanmössöä, kuppi onkaloon ja odotusta. Ei mitään. Sitten sidottiin jonkun kissan tappama hiiri kengännauhaan ja vedettiin sitä onkalon suulla. Ei vieläkään mitään. Suunniteltiin veden kaatoa onkaloon tai kivien siirtelyä onkalon päältä.

Kivien siirtely toteutettiin. Seisoin passissa onkalolla, kun Urho syöksyi esiin. Se on paksu puolitoistavuotias laiskiainen kotioloissa, mutta liikkui silloin kuin salama. En ehtinyt reagoida mitenkään.

Urho ehti piiloutua vajan alle, ja siellä se kökki seuraavat tunnit. Iltapuolella kyllästyimme ja aloimme hätyyttää sitä liikkeelle (taas sama yritelmä, mies hätyytti ja minä koitin ottaa koppia). Ja taas kissa porhalsi karkuun.

Seurasi epäjärjestelmällistä singahtelua kissan perässä. Lopulta Urho hölmöyksissään juoksi vajan päätyhuoneeseen. Siinä sivussa vajan räystäällä pesivät ampiaiset hermostuivat ja hyökkivät kimppuun. Mies meni kopittamaan Urhoa ja Urho käyttäytyi kuin sitä olisi tapettu: se iski hampaat miehen käteen ja heittäytyi vajan ovea päin. Seisoin ulkona, ujutin miehelle työhanskat oven yläpienan välistä sen jälkeen kun Urho oli ensimmäistä kertaa purrut. Se puri hanskojen läpi vielä lisää.

Kuljetuskopassa (matka vajasta mökkiin) kissa oli ylirauhallinen. Sisällä se meni taas sängyn alle ja kyhjötti siellä eiliseen lähtöön asti.

Alkuperäinen ajatelma oli startata alkuiltapäivällä kaupunkiin. Lähtöpäivän aamuna meillä oli kaksi kissaa teillä tietymättömillä.Vieterin olin päästänyt ulos aamukuudelta, ja yleensä se tulee muutaman tunnin päästä syömään. Tällä kertaa ei tullut. Tällä kertaa kuulin iltapäivällä huussin likeisestä pöpeliköstä kissan naukua. Tarkemmalla tarkastelulla siellä huusi Vieteri. Se nökötti matalan jätepuukasan päällä ja huusi. Kun se näki minut, se kiipesi olkapäälleni ja takertui villatakkiin kiinni, aloitti hirmuisen kehräyskiehnäyksen, eikä hellittänyt ennen kuin oltiin mökin ovella.

Vanhaherra kolli oli se viimeinen piiloutuja. Mies keksi iltapuolella viiden maissa kävellä vadelmapuskien läpi. Kissa kökötti siellä hyvin tyytyväisenä.

Seuraavaksi mies yritti kiinnittää sitä auton sisäpeiliä paikoilleen. Seuraus: tuulilasi säröillä (eli aiemmin paikattu särö otti ja piirusti harottavan tähtipiirroksen keskelle lasia). Kellokin oli jo liki seitsemän illalla - se siitä alkuiltapäivästä.

Tarkoitus oli mökkiretkeillä vielä toistekin tämän loman aikana. Ensimmäinen kerta otti aika koville.

ja raportoin, että Mäkinen on taas päässyt Flickriin. (Vaikka tuolla se puuhaa, takanani lattialla, jotakin rapisevaa tassuissa.)

ja viides jäsen, Mäkinen, poseeraa tässä:

päivitän tätä taas ihan jokainen päivä...

Tuon uskovat voivat vapaasti käydä hakemassa silliä ja kuravettä sisäiseen käyttöön.

Linkitän nyt tänne kumminkin kissa-animaation. Ja raportoin, että kissalandian tasapaino järkkyi eilen pahasti, kun se toinen kaksijalkainen toi kotiin uuden lelun, sellaisen muovihärpäkkeen, joka painalluksesta tuikuttaa pientä punaista laservaloa. Urho jahtasi eilen  pientä pistettä niin täpinässä, että se sai jonkin hyperventilointikohtauksen (tai siltä huohotus ihmissilmin katsottuna näytti). Piti piilottaa lelu ja lopettaa leikki. Tänään on otettu uusiksi, mutta hiukan rauhallisemmin. Urho oli kyllä edelleen yhtä pöhkönä, mutta ei huohottanut.

Kaikkia turhakkeita... kissoille. Hih.