ties miten monen postauksen verran. Viimeksi muutama tunti sitten pinosin Vauva-lehtiä ja ihmettelin, miten jokaisen lehden kannessa on täsmälleen samannäköinen pallopäinen kalju taapero, joka napittaa suurilla kirkkaansinisillä silmillä suoraan kameraan. Tekevätkö ne siellä toimituksessa vuoden kansikuvat varastoon, vaihtavat vaan taaperolle eriväriset haalarit päälle? Ja kasvaako jossain joku Tomppa 14 vee, jonka ansioluettelossa komeilee "vauva-lehden kansikuvapoju vuosikertaa 1993"? Ja missä ovat Vauvan kestotilaajat? Lestadiolaisissa?

Selvyyden vuoksi pakko sanoa, että hiplannut myös V8-lehtiä, etsinyt Glorian Antiikkia ja 7 oikein, sekin oli hyppysissäni.

Lehdistä levyihin. Onnistuin pari päivää sitten ostamaan kolme cd:tä, enkä ole vieläkään kuunnellut niistä ainuttakaan (paitsi, tunnustan: äskettäin kuulokkeilla puolitoista biisiä Pikku Kukan Palma -levyä). Tapoihini kuuluu pikakuunnella ostokset samana päivänä tai viimeistään seuraavana. Nähtävästi olen muuttanut tapojani. Ne muut soitinta odottavat esitykset ovat Tori Amos (American Doll Posse) ja P. J. Harvey (The Peel Sessions)

Tällä hetkellä soi Freud, Marx, Engels & Jung. Se on tutumpaa.

Levyistä nolojen tilanteiden naisen viimeisimpään tapaukseen. Kyllähän olin eräistäkin lähteistä lukenut, että kannattaa varata ihan kunnolla aikaa, kun sen kuppinsa kanssa alkaa ährätä. Tämä nainen onnistui hukkaamaan kupin kroppaansa liki tunniksi. Taidan olla aika ääretön. Jostain kumman syystä se toinen kaksijalkainen ei halunnut kuulla yksityiskohtia siitä, miksi lukkiuduin vessaan niin pitkäksi aikaa.

Ja tässä on käynyt niin, että se toinen kaksijalkainen varasi ensi perjantaille ajan pankkiin. Ja tämä asunto alkoi tuntua tilapäiseltä, vaikka juurihan tähän muutettiin (noh, juuri kaksi vuotta sitten).

Ja viime viikolla täti T:n luona aukesi iso asia. Olen ollut kirjoittamassa sitä tähän jo ainakin kolmessa postauksessa. Jos ajattelen, että kirjoitan tätä itselleni, niin silloin voin kirjoittaa enemmän näkyviin. Silloin voin sanoa, että olen vuosikymmenet (noh, ehkä 32 vuotta) tuntenut, että äiti inhoaa minua. Eihän se mikään totuus ole, mutta miljoonasta pikku asiasta ja muutamasta isommasta olen jatkuvasti, vuodesta vuoteen, päätellyt sitä samaa: tuo inhoaa minua. Ja olen sitten reagoinut sen mukaan. Yrittänyt olla niin, että hän lakkaisi inhoamasta, tai yrittänyt olla piilossa, siis vähemmän inhottava. Se on niin kuin tervassa juoksisi, tahmeaa olemista.

Ostin Tuula-Liina Variksen Toshiro Mifunen tiikerin.

Ruuanlaitto on mennyt ihan holtittomaksi. Tämä tarkoittaa: en pysy minkään reseptin raameissa. Oli tarkoitus tehda falafel-pyöryköitä ja löysin ohjeenkin, mutta sitten piti soveltaa (taisin laittaa taikinaan kikherneitä, soijajauhoja, kauraleseitä, vehnäleseitä, kananmunaa, vettä, mausteita). Ja sitten on tämmöinen metka vuohenjuusto-kikhernepiirakkaohje, jota sitäkin menin muuttelemaan, lisäsin täytteeseen pinaattia (kun ei ollut pestoa) ja jogurttia (kun ei ollut.. paprikaa, heh).