kolme kappaletta, ikää n. neljä vee, kirmailivat kotio tullessani lumihangessa. Apua, litta tulee, huusi se isoin jonon ensimmäisenä juokseva ja naama loisti riemusta.

Apua. Litta?!

Ei se mikään litta ole, vaan natti.

Käsittämättömiä molemmat, mutta natti on natti... on natti.

Muistan kyllä jo lapsena ihmetelleeni, miksi keisari seisoo- loru loppui meilläpäin säkeeseen maks makkaraks (ja keisarin portti kiinni), mutta ei sen ollut niin väliä, kun sanat rimmasivat kivasti. Ja natti taas oli napakka, melkein nätti.