sanoa jotakin Aislinn Hunterin kirjasta Mitä meille jäi.

Ei paha. Ihan jees. Ajoittain oikeinkin jees. Kumminkin siitä on vaikea sanoa mitään. On joukko tarinoita ja ihmisiä, tarinat ja ihmiset lievästi muistuttavat toisiaan - päähenkilöt aika samanikäisiä naisia, jollain tapaa johonkin suhteeseen päätyneitä tai matkalla kohti tai pois. Paitsi yhdessä tarinassa, siinä surraan kuollutta sisarta. Ja siinä pisimmässä jutussa, siinä ollaan alusta loppuun asti raskaana.

On parempaa viihdykettä kuin teeveen kesäuusinnat. Ei herättele ihmeemmin kysymyksiä, siinä kai se vika on. Ja kun ei herää kysymyksiä, niin... no, sitä vaan lukee. Häiritsivät pienet vivahteet, joista on vaikea saada kiinni. Perusasetelma pienoisromaanissa on himpun verran vanhakantainen, sama mennyt maailma vilahtelee muissakin jutuissa (yksi on töissä 'neulepuodissa', toinen on peräti niin radikaali, että käyttää hametta ilman alushametta, kolmas on kotirouvana). Ja silti eletään nykyaikaa, periaatteessa. Höh.