(pari vuotta minua nuorempi) kysyi, aionko hankkia vielä lapsia. Sanoin, että vannomatta paras mutta erittäin epätodennäköistä.

Joo, puuskahti työkaveri. Harmi ettei kissoja voi synnyttää. Mieluummin niitä kuin ihmisiä.

Täällä on kansalliset ravipäivät tänään. Vieteri on vissiin täysin toipunut toissaviikkoisesta leikkauksesta (eipä saa sekään synnyttää, enää) ja väijyy, syöksyilee ja tassuttaa noita vanhempia.  Vanhin intoutuu helpoiten painimaan pennun kanssa ja hämääntyy sitten epäaikuismaisesta käytöksestään niin, että kääntää selkänsä ja kävelee ylväästi pois. Keskimmäinen tuntee vissiin olonsa syrjäytetyksi, kun se on alkanut sähistä kavereilleen. Kissojen välisiä suhteita... kumman ihmismäisiä. Tai sitten kaikki on havaitsijasta kiinni?