viime yönä nukuin kellon ympäri ja nyt olisi taas aiheellista mennä nukkumaan. Kyllä mä... ihan kohta.

Hiukan koomista, että tämä Nono on lähtenyt liikkeelle juuri kun ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen olen osan ajasta kaikkien nettipiuhojen ulkopuolella. Rajoittaa ylenpalttista paneutumista asiaan. Parisen vuotta sitten seurasin hyvin tarkkaan sitä, miten monta lukukertaa yhdelle omalle kirjoitusjutulle oli kertynyt, nyt taas olen ottanut umpivälinpitämättömän linjan. (No, joskus huvittelen lukemalla, millä hakusanoilla tänne on päädytty. Jostain syystä lokakuun osumissa on 'eteisen kaapit', 'sukkahousut' ja tiskikaapin keksijä'. Hertsi. Olenpa perin juurin tylsä tyyppi, joka lähinnä remontoi kretonkit päällä keittiössä...)

Joo. Nyt kun taas olen piuhojen päässä, niin voin vilkuttaa Valpurille ja todeta että liikun minäkin turhan fiksussa seurassa. Viikolla nimittäin lueksin jostakin paperiaviisista tutkimuksesta, jonka mukaan etenkin nuoret, hyvin koulutetut ja varakkaat suhtautuvat ennakkoluuloisesti mielenterveyskuntoutujiin. NIMB ja ja kukin pitäköön huolta vaan itsestään, sano. Eli se kansaneläkkeellä kitkuttava mökin muori voi olla avaramielisempi ja suvaitsevaisempi kuin nörtti sisarenpoikansa, joka viime lomalla avarsi maailmankuvaansa matkailemalla Balille ja takaisin...

Maailmasta tuli mieleeni, että uutisten seuraamattomuus on välillä hyväksi. Elelen paitsi ilman nettiä myös ilman teeveetä osan viikkoa, joten uutinen erään valtion ydinkokeesta tavoitti minut hiukan viiveellä. En jaksanut suhtautua yhtä kiihkeästi kuin jos olisin kuullut sen uutistenlukijan äänellä... tai kenties olen lapsena saanut liikaa kylmän sodan aikaisia atomipommiuutisia.

Eräillä on ikioma ydinsukellusvene...