tai sitten se vihjailee, etteivät ruokinta-automaatti-kaksijalkaiset hoida kaikkia palvelutehtäviään riittävän rivakasti. Neiti oli aamusella lirittänyt pesuvatiin, vaikka hiekkalaatikkokin olisi ollut tarjolla. (Pesuvati on vain pesuvati, ilman kissanhiekkaa, ja se lojuksii kylppärin lattialla, koska sille ei ole järkevämpää paikkaa keksitty.)

Joskus ammoin samaisessa pesuvadissa oli Vieterin ensimmäinen vessa, sillä tuumimme että isojen hiekkalaatikko ehkä haisee pennun kuonoon liian rajusti. Vieteripä ei vieraista häkeltynyt, se alkoi käyttää molempia laatikoita - isommat läjät taisivat tulla siihen isompaan laatikkoon (paitsi sitä ensimmäistä isoa läjää, jonka neiti väänsi olohuoneen sohvanpääliselle ensimmäisenä yönään täällä ja peitteli sitten samaisella päällisellä, jotta sotku olisi ollut mahdollisimman perusteellinen). Parissa viikossa pesuvati palautettiin tavalliseksi pesuvadiksi.

Tai ehkä neiti tahtoisi oman buduaarin? Ota näistä kissoista selvää...