Runoilijan talosta on se, miten pieni mielenliike voi muuttua pakkomielteeksi.

Olin kuin puu joka tekee yhtä lehteä ja kasvattaa sitä maailmankaikkeuden kokoiseksi. Ensin peitin varjollani vain yhden talon, omani, sitten naapuritalot ja koko kylän, sen keväät ja kesät. Sitten askartelin vielä toukankin kääriytymään siihen lehteen ja nakertamaan sitä. Kiintymykselläni oli suhteettomat mitat.

Kun  johonkin  - mihin tahansa - keskittyy, se keskittymisen kohde kasvaa  itseään  isommaksi.  Paradoksi, taas. Helpotus (kaiken muun unohtaminen) ja piina (vain pakkomielteen muistaminen). Suuri Lehti pitää oman maailman kasassa, ajatukset, teot ja tunteet määrittyvät suhteessa siihen. Kaikki tiet vievät Roomaan (tai pois sieltä).