se toinen kaksijalkainen tarjoili Vieterin salarakkaalle raksuja, mutta rakas ei ilmaantunut paikalle. Koska stk:lla oli kiire, ei hän mennyt takapihalle kuikuilemaan, vaan lähti hoitelemaan asioita. Sillä aikaa Vieteri oli raikkaassa ulkoilmassa (lue 'syysmyrskyssä'). Stk paikallisti sen naapurin pensasaidasta kolmisen tuntia myöhemmin surkean miukunan perusteella.

Ei ollut kesän ensimmäinen kerta. Sillä ensimmäisellä kerralla onnistuin hukkaamaan Vieterin takapihalle ja juoksentelin sitten varttitunnin paniikissa ympäriinsä kissittelemässä. Mielessä näin miten se katti olisi käynyt makoilemaan asvaltille ja jokin moottorivempele ajaisi sen yli. Tai se onnistuisi pudottautumaan koloon, josta ei pääsisikään ylös ilman hissiä. Tai. No, löytyihän se kumminkin. Löytyi myös sitä seuraavalla kerralla. On löytynyt niin  monesti, etten enää hätäänny niin kovin.

 - Muuten, nyt sankari näyttää tältä:


Kun tulin kotiin puoli tuntia Vieterin voitokkaan kotiinpaluun jälkeen, ei minuun kiinnitetty mitään huomiota, ei vaikka olin ollut torstaiaamusta asti poissa ja moinen on tähän asti tarkoittanut tarmokasta nuuhkutussessiota.

Se ylimääräinen haistelu-, kehräys- ja kiehnäyshetki oli vasta paljon myöhemmin, aamuyöllä. Pitäisikö sitä tuntea itsensä imarrelluksi vai...