ruveta innolla bloggaamaan nyt kun kerran on enempi aikaa. Eh. Niin kuin näkyy, ei tälle blogille järin tulvimalla ole kirjoituksia syntynyt kuun vaihteen jälkeen. Ihan liian hyvät ilmat siihen, että istuisin sisällä kirjoituspöydän ääressä. Ja jokseenkin omituiselta tuntuu se ajatus, että oikeasti ottaisin tämän kannettavan kainalooni ja nostaisin sen vaikka takapihalle (viime kesänä taisin kerran kokeilla moista, ja silloin aurinko kiilteli näytön pinnassa niin etten tahtonut saada kirjaimista mitään tolkkua).

Aikahan on rajallista. Vuorokaudessa on edelleen vain 24 tuntia, mutta Luken pätkätyöllisyys vaihtui kesäkuun lopussa työttömyyteen, joten laskuopin mukaan se työajan mukainen 7,45 tuntia (vai mikä hassu lukema se onkaan) kuluu nyt jossakin muualla. Kuluu kuluu... toistaiseksi se ei ole kulunut kovin kirjoittavissa tai lukevissa merkeissä. Laiskahkosti olen aloitellut Manil Surin romaania Vishnun unet. Se vaikuttaa olevan ihan kelpo kirjallisuutta, mutta juuri nyt luke tahtoisi lukea vielä astetta sävähdyttävämpää. Hmp.

Se toinen kaksijalkainen tokaisi heti perjantai-iltana Lukelle, että nyt se syrjäytyminen sitten alkaa. Sitä odotellessa keksin kaikkea puuhaa, eilisen aloitin tiikerinliljojen istuttamisella takapihan kukkapenkkiin ja lopetin leipomalla raparperipiirakan. Sen leipomisen jälkeen katsoin Todella upeeta -sarjaa dvd:ltä... siinäpä mallia, miten päivät täytetään 'ei-millään' ja jos eksistentiaalinen ahdistus iskee, niin mennään itsensälöytämiskursseille, joiden vetäjä houkuttelee itse kunkin sisäistä shiva-lehmää esille. Ammuuh...