kuin muutama päivä siitä, kun lupasin Tuin blogissa muistella kirjastoja (alkuperäinen haaste tulee Kirjaston Antitätiltä).

Aloittaisinko alusta vai nykyhetkestä? Tai missä onkaan alku: onko se siinä, kun naapuritalon Marko ylpeänä esitteli omaa kirjastokorttiaan? Vai siinä, kun ensimmäisen luokan opettaja - vanhanpuoleinen täti, joka heti ensimmäisestä päivästä oli silmissäni valtavan iso auktoriteetti - pyysi niitä viittaamaan, joilla jo oli kortti. Ympärillä kohtuullisen monta kättä nousi, mutta omani ei. Saman päivän iltana ilmoitin kotona, että opettaja oli sanonut että pitää olla kirjastokortti ja kaikilla muilla on jo kortit ja minäkin tahdon sellaisen kortin heti.

Ensimmäinen kirjastokortti oli samaa vaaleansinista kuin vanhan unihuopani toinen puoli (se toinen puoli oli keltainen). Siinä oli numerosarja, jonka pian opin ulkoa, sillä numeroilla tutulta virkailijalta pystyi lainaamaan vaikka kortti olisikin jäänyt kotiin. Siinä oli myös ruudukko, johon merkittiin vuosiluvut. Vuosilukuruudukossa oli tilaa huimaavan pitkälle ajalle.

Ensimmäisellä kerralla olin iso ja tärkeä. Tahtoo sanoa, etten missään nimessä halunnut lainata kuvakirjoja tai yleensäkään sellaisia kirjoja, joissa oli kuvitusta. Ei! Halusin lukea oikean kirjan. Melkein muistan sen, jokin pohjoismainen nuorisoseikkailu se oli, tullut tv:sarjana muutamaa kuukautta aikaisemmin. Minulta meni pari viikkoa sen lukemiseen ja monesti olin jättää sen kesken. Pientä tekstiä, vaikeita lauseita. Mutta se oli Ensimmäinen Kirja, enkä halunnut jättää sitä kesken, en Ensimmäistä kirjaa.

Monta vuotta minulla oli kirjastorutiini: pino kirjoja loppuviikosta (vähintääkin yksi kirja päivälle) ja seuraavalla viikolla pinon palautus, uudet kirjat tilalle. Pitkään olin niin korrekti, että luin jokaisen aloittamani kirjan loppuun asti. Kun kirjoittaja kerran oli kerran pakertanut kokonaisen teoksen kasaan, niin lukeminen nyt oli pieni vaiva... Päädyin myös hankkimaan lukemiset isälleni, joka valitteli ettei hän löydä niiltä kirjaston hyllyiltä mitään ja minä taas tuon hänelle kaikkea mielenkiintoista.

Sitä ensimmäistä kirjastoa ei enää ole. No, se oli vanhaan linja-autoasemaan remontoidussa tilassa, jonka piti olla tilapäinen, mutta tilapäisyys jatkui viitisentoista vuotta. Lompakossani on ollut ainakin seuraavien kirjastojen kortteja: Harjavalta, Köyliö, Jyväskylä, Parola, Hämeenlinna, Kankaanpää, Orivesi, Tampere.

Jossakin vaiheessa tuota paikkakuntaketjua päädyin opiskelemaan kirjastoalaa, tai informaatiotutkimusta, niin kuin se nyt on nimeltään. Liki samoihin aikoihin olin ensimmäisillä treffeillä sen toisen kaksijalkaisen kanssa. Niillä treffeillä selvisi eräitä asioita, muun muassa että se toinen kaksijalkainen oli töissä siinä samassa kirjastossa, johon olin poikennut viimeksi viikkoa aikaisemmin.  

Niin, ja nyt olen töissä kirjastossa - vaikkakaan en kirjojen parissa. Se toinen kaksijalkainen jatkaa kirjastossa hänkin (ei, emme ole samassa toimipisteessä). Toisinaan keskinäiset juttumme ovat silkkaa kirjastoa, mutta omia kirjoja ei sentään ole luokitettu Deweyn mukaan tai aakkostettu.